Kasino ilman pelitiliä: täyttä totta eikä mitään utopiaa – esittelyssä pikakasinot

Suomalaiset ovat rahapelikansaa ja meille onkin tutuksi tulleet niin lähikuppiloiden kuin kioskienkin pajatsot, hedelmäpelit ja uudemmat kolikkopelit – urheiluvedonlyönnistä puhumattakaan. Suomalaiset myös nauttivat nettikasinoista – ensimmäiset nettikasinot perustettiin kansainvälisillä markkinoilla jo 90-luvun lopulla, mutta 2000-luku oli se vuosikymmen kun rahapelaaminen netissä yleistyi toden teolla myös suomalaisissa kotitalouksissa. Nopeasti tulivat suosituksi varsinkin ruotsalaisomisteiset nettikasinot – tämä voittokulku on myös jatkunut tähän päivään saakka, varsinkin kun markkinoille ovat ryminällä saapuneet kasinot ilman tiliä. Vaikka rahapeliala onkin ollut mukana teknologian ja digitalisaation murroksessa usein varsin rohkeasti luomassa uutta koko teknologia-alalla, oli nettikasinoiden perusidea pysynyt liki samana kuin ensimmäisilläkin nettikasinoilla todella pitkään: aluksi pelaajan tuli luoda pelitili täyttämällä pitkähkö lomake, tallettaa rahaa pelitilille, pelata nettikasinolla ja lopuksi sitten vahvistaa henkilöllisyys asiakirjakopioin nostopyynnön yhteydessä. Kaikki muuttui kuitenkin vuonna 2015 Trustly Pay ‘n Play -pikatalletuksen myötä kun ensimmäiset kasinot ilman tiliä alkoivat hyväksymään virtuaalisiin pelihalleihinsa suomalaisia pelaajia.

Maksupalveluntarjoaja on tärkeässä osassa näillä pikakasinoilla sillä pelaajan henkilöllisyys varmennetaan nopean verkkopankkitalletuksen yhteydessä turvallisesti Open Banking-teknologiaa hyödyntäen, ei siis vanhaan malliin rekisteröintilomakkeen tietojen tai asiakirjakopioiden perusteella. Nämä kasinot ilman tiliä ovatkin nousseet varsin suosituiksi suomalaisten keskuudessa. Tältä sivulta tulet löytämään kattavan tietopaketin mitä kasino ilman tiliä meinaa käytännössä (pankkitilihän sinulla tarvitsee olla, mutta itse pelitiliä ei tarvitse manuaalisesti luoda), minkälaisia pikatalletusvaihtoehtoja markkinoilla on tarjolla – unohtamatta tietenkään mielestämme parhaita tarjouksia jotka on saatavilla kun pelipaikkana on kasino ilman tiliä. Ota siis mukava asento missä ikinä oletkaan, säädä näytön kirkkaus sopivaksi ja uppoudu kanssamme pikakasinoiden mielenkiintoiseen maailmaan! Nyt puhumme siitä, kuinka helppoa on pelata kun kyseessä on kasino ilman tiliä ja tämän lisäksi tulemme puhumaan salamannopeista rahasiirroista pelitilille ja sieltä takaisin pankkitilille.

Top nettikasinot oikealla rahalla

1
Lumi Casino
5/5
Tervetuliaisbonus:

150% Talletusbonustarjous 200€ Asti 20 Ilmaiskierrosta

2
Barz Casino
5/5
Tervetuliaisbonus:

tervetuliaisbonus 200 % 500 € asti + 50 bonuspyöräytystä

3
SvenPlay Casino
5/5
Tervetuliaisbonus:

150% Jopa €150

4
Kanuuna Casino
0/5
Tervetuliaisbonus:

200 ilmaiskierrosta

5
iBet Casino
5/5
Tervetuliaisbonus:

Kasino: Non-Sticky Bonus + 25 Ilmaiskierrosta

6
LuckyDays Casino
5/5
Tervetuliaisbonus:

Tuplaa Talletus Tai Saat Rahasi Takaisin

7
Oh My Spins
5/5
Tervetuliaisbonus:

Tervetuliaisbonus 100% Jopa 500€ + 200 FS

Perinteiset kasinot ja pikakasinot

Vielä tänäkin päivänä useimmat markkinoilla toimivat nettikasinot luottavat tuttuun ja turvalliseen reseptiin – pelatakseen nettikasinolla pelaajan tulee rekisteröidä itsensä kasinon asiakkaaksi käyttäen rekisteröintilomaketta, jonka lopussa pelaajan tulee vielä lukaista käyttöehdot ennen pelitilin luomisen vahvistamista. Varsinainen pelitilin ja asiakastietojen varmennus tapahtuu kuitenkin näillä kasinoilla jossakin välissä nostopyyntöjä – nettikasino useimmiten kysyykin pelaajalta joukon erilaisia asiakirjoja, josta lisenssiehtojen mukainen asiakkaan henkilötietojen varmennus tehdään joko manuaalisesti tai automaattisia järjestelmiä käyttäen. Useimmiten tämä asiakirjapyyntö sisältääkin seuraavat asiakirjat:

  • Kopio pelaajan virallisesta kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta
  • Kopio pelaajan talouslaskusta (eli suomeksi sanottuna vaikkapa sähkölasku, lasku nettiyhteydestä, vesilasku jne. viimeisen 3kk ajalta)
  • Kopio asiakirjasta jolla varmistetaan maksuvälineen kuuluminen pelaajalle (esimerkiksi verkkopankista talletettaessa tämä on usein vaikkapa kuvakaappaus verkkopankista josta näkyy pelaajan nimi ja tilinumero).
  • Kuvakaappauksella tarkoitetaan näytöstä otettua (“kaapattua”) kuvaa. Windows-tietokoneilla tämä luonnistuu esimerkiksi parhaiten Leikkaustyökalu (englanniksi ‘Snipping tool’) työkalua käyttäen. Mac-tietokoneille kannattaa katsoa läpi Applen omat ohjeet täältä.

Siinä missä ns. “perinteinen kasino” noudattaa melko pitkälti aina edellä mainittua kaavaa pelaajan henkilötietojen varmentamisen suhteen, on kasinot ilman tiliä pelaajan kannalta huomattavasti helpompia ja näppärämpiä mitä tulee pelaajan itsensä suorittamiin toimenpiteisiin – pelaajan kontolle kun harvemmin jää muuta kuin bonuksen valitseminen ja verkkopankkimaksun suorittaminen. Kun pelipaikkana on kasino ilman pelitiliä, tulee pelaajan kuitenkin usein syöttää jotain tietoja itsestään ensimmäisen talletuksen yhteydessä, kuten vaikkapa oman sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Mutta melko pitkälti siihen se sitten jääkin – verkkopankkitalletuksen yhteydessä maksupalveluntarjoaja tekee henkilöllisyyden varmentamisen pankin tiedoista turvallisesti ja nopeasti ilman että siihen tarvitaan kasinon tai pelaajan väliintuloa. Tämä tekee pelaamisesta erityisen helppoa – ei olekaan ihme miksi kasino ilman tiliä on ollut yksi niistä innovaatioista joka on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta ensiesittelynsä jälkeen.

Markkinoilla on useampi pikatalletuksia tarjoava maksupalveluntarjoaja ja kasino ilman pelitiliä käyttääkin melkeinpä poikkeuksetta jotain seuraavista verkkopankkimaksujen välittäjää: Brite, Zimpler, Trustly tai Euteller. Pikakasinolla pääset talletuksen jälkeen pelaamaan suoraan ja pelivalikoimaltaan kasinot ilman tiliä toimivat kuten pelitilillisetkin perinteisemmät kasinot. Useimmiten casino ilman pelitiliä eroaa perinteisemmistä serkuistaan talletus- ja nostovaiheen helppoudella, mutta myös yleiseltä käyttöliittymältään. Kasinot ilman tiliä on usein suunniteltu nopeutta ja helppoutta silmällä pitäen ja tästä johtuen pikakasinot onkin usein varsin moderneja, helppokäyttöisiä ja kevyitä käyttöliittymältään. Tämähän käy järkeen vallan mainiosti – miksi pilata sutjakkaa käyttökokemusta raskaalla sivustolla! Mutta onko maksutavoilla eroja? Ei paljoa, mutta vähän kuitenkin! Alapuolella kerrommekin lisää minkälaisia pikamaksutapoja on tarjolla kun pelipaikkana on kasino ilman tiliä. Olemme myös koonneet sinulle kattavan listan, josta löydät parhaat kasinot ilman tiliä.

Mitä maksutapoja ja maksupalveluntarjoajia minulla on valittavanani kun pelipaikkana on kasino ilman tiliä?

Pelaaminen pikakasinolla on helppoa ja ei juuri sisällä kummempia kommervenkkejä kuin normaalin perusmuotoisen verkkopankkimaksun tekeminen. Kyllä – saatat joutua ensimmäisellä kerralla antamaan puhelinnumerosi ja sähköpostisi talletuksen yhteydessä, mutta muuten itse pelaamisen aloittaminen on kuin mikä tahansa julkishallinnon verkkopankkitunnistautuminen; nopeaa ja helppoa kun sinulla on vain käytössäsi suomalaiset verkkopankkitunnukset. Verohallinto voisi ehkä ottaa tästä kopin – Pay ‘n Play sopisi mukavasti vaikkapa mätkyjen maksuun… Vitsit sikseen – kun kyseessä on kasino ilman tiliä, rahansiirrot verkkopankista toimivat kuin junan vessa. Ja kun pelaamaan pääsee niin sanotusti oikealla jalalla, tulee itse pelikokemuksestakin maittava. Mutta minkälaisia pikamaksumuotoja onkaan tarjolla kun pelit on aika aloittaa pikakasinolla? Tähän perehdymme alla.

Trustly – kasinot ilman tiliä luottavat Trustlyyn

Trustly Group on ruotsalainen Ruotsin finanssivalvonnan (Finansinspektionen) lisensoima, säätelemä ja valvoma maksulaitos. Yritys tarjoaa maksupalveluja Ruotsin maksupalvelulain (2010:751) ja maksupalveluja koskevan EU-direktiivin 2015/2366 (PSD2) pohjalta. Tämän johdosta sille on annettu lupa tarjota kansainvälisiä maksupalveluja koko EU:n ja Euroopan talousalueen alueella. Se perustettiin vuonna 2008 ja onkin kasvanut perustamisensa jälkeen yhdeksi maailman johtavista verkkomaksupalveluntarjoajista – omien sanojensa mukaan yritys käsittelee yli kaksi miljoonaa verkkomaksua joka kuukausi.

Nimi lienee enne – Trustly on todellakin vakiinnuttanut paikkansa maksupalvelurintamalla ja siitä on vuosien saatossa noussut monelle se lempimaksutapa – pikana tai ilman. Luottamus on siis todellakin ansaittu! Yrityksen riveistä löytyy yli 500 maksualan rautaista ammattilaista kymmenessä eri toimistossa ympäri maailmaa. Trustlyn erikoisalaa on maksupalvelut verkkokaupoille, rahoitusalalle, rahapelialalle sekä matkailualalle. Koska tämän artikkelin fokus on nimen omaan kasinot ilman tiliä, tulemmekin puhumaan pääsääntöisesti pelkästään Trustlyn kuuluisaksi nousseesta Pay ‘n Play – maksutavasta.

Tämä maksutapa otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön nettikasinolla vuonna 2015, minkä jälkeen Trustlyn menestystarina onkin jäänyt yhtenä käänteentekevimmistä rahapelialan innovaatioista. Jo vuonna 2019 Trustly Pay ‘n Play oli otettu käyttöön yli sadalla nettikasinolla – kasino ilman tiliä siis tänä päivänä ole mikään harvinaisuus, vaan pikemminkin monen uuden nettikasinon standardi. Mutta Trustly ei suinkaan ole ainoa maksupalveluntarjoaja joita kasinot ilman tiliä tarjoavat pelaajilleen. Kasinosta riippuen tarjolla on myös muita maksupalveluntarjoajia – seuraavassa kappaleessa esittelemme teille myöskin länsinaapuristamme ponnistavan Zimplerin.

Zimpler – kasinot ilman tiliä ja zimppelit maksut on kuin luotuja toisillensa 

Kasinot ilman tiliä ei suinkaan ole pelkästään Trustlyn maksutavan dominoimia, vaan tarjolla on myös muitakin maksupalveluntarjoajia. Toinen suursuosioon noussut maksutapa on nimeltään Zimpler Go, ja kyseessä onkin samannimisen ruotsalaisen Zimpler AB:n tarjoama pikaverkkopankkimaksumenetelmä joka on kasvanut suursuosioon “tavallisen” verkkopankkimaksumenetelmän lisäksi muun muassa verkko-ostoksiin ja nettikasinoihin perehtyneiden ihmisten keskuudessa.

Kuten Trustly, se on myöskin Ruotsin finanssivalvonnan (Finansinspektionen) lisensoima, säätelemä ja valvova maksulaitos ja se tarjoaakin palveluitaan Ruotsin maksupalvelulain (2010:751) sekä EU-direktiivin 2015/2366 (PSD2) mukaisesti – aivan kuten Trustlykin. Yritys perustettiin vuonna 2012 ja onkin nimetty kolmanneksi nopeiten kasvavaksi teknologiayritykseksi Ruotsissa Deloitte Fast 50 in 2017 -listalla. Nousukiito onkin ollut hurjaa ja lukuisat kasinot ilman tiliä ovat olleet mukana luomassa Zimplerille vankkaa ja luotettavaa nimeä sekä brändiä rahapelikansan keskuudessa.

Itse pelaajalle Zimpler toimii samaan tapaan kuin Trustlykin: valitse ensin jokin kasino ilman tiliä, klikkaa “Talleta” tai “Pikatalletus” -nappulaa asetettuasi halutun talletussumman ja loppu hoituukin verkkopankissa ruudun ohjeita seuraten (tästä lisää myöhemmin). Zimpler ei kuitenkaan ole se ainoa kilpailija Trustlylle – seuraavassa kappaleessa esittelemmekin sinulle Briten joka on kilpailijana sekä Trustlylle että Zimplerille kun kyseessä on kasinot ilman tiliä.

Brite – kirkkaasti yksi nopeimmista maksumenetelmistä ja siitäkös kasinot ilman tiliä tykkäävätkin!

Välikevennyksenä tähän väliin haluamme kysyä sinulta kysymyksen: jos sinun pitäisi veikata mistä maasta Brite-pikamaksutapa ponnistaakaan rahapelimaailmaan, mitä maata veikkaisit? Noh, mehän emme tunnetusti pääse lukemaan ajatuksiasi, mutta mikäli veikkasit Ruotsia – bra jobbat! Brite -maksutavan takana toimii siis ruotsalainen Brite AB joka tarjoaa Trustlyn ja Zimplerin tavoin Ruotsin finanssivalvonnan (Finansinspektionen) myöntämän maksulaitoslisenssin turvin palveluitaan muun muassa verkkokaupoille sekä nettikasinoille – jälkimmäinen kattaa erityisesti kasinot ilman tiliä. Siinä missä Trustly sai alkunsa jo vuonna 2008 ja Zimplerkin vuonna 2012, Brite on yrityksenä jonkin verran nuorempi, sillä se sai alkunsa Ruotsissa vuonna 2019 fintech-alan ammattilaisten toimesta. Kuten Trustly ja Zimplerkin, se on erityisesti tullut tunnetuksi maksutapana pikakasinoilla – henkilöllisyyden turvallinen tunnistaminen ja nopeat maksut sisään ja ulos kun ovat jokaisen kasino-operaattorin huomion pääpiste kun kyseessä on kasinot ilman tiliä.

Pelaajan kannalta käyttölogiikka on kuin Trustlylla ja Zimplerillakin: valitse vaikkapa listaltamme sinua eniten miellyttävä kasino ilman tiliä, syötä talletettava summa kyseisen kasinon talletussivulla ja tämän jälkeen valitse ruudulta se pankki jonka pankkitililtä haluat talletuksen suorittaa. Talletus ja henkilöllisyyden varmennus suoritetaan loppuun verkkopankkitunnuksilla ja pankin tunnuslukuapplikaatiolla (tai muulla pankkisi tunnistusmenetelmällä) ja voilá, talletus on katettu pelipöytään! Kasinosta riippuen sinulta kysytään useimmiten myös puhelinnumero sekä sähköpostiosoite joko talletusta ennen tai sen jälkeen. Helppoa ja vaivatonta – kuten Trustlyn ja Zimplerinkin tapauksessa, nopeus on ehdottomasti valttia kun kyseessä on kasino ilman tiliä! Mutta onko tässä vielä kaikki tämänhetkisistä parhaista maksumenetelmistä kun puheenaiheena on kasinot ilman tiliä? No ei aivan! Seuraavassa kappaleessa kerromme lisää.

Euteller Express – kasinot ilman tiliä -katsauksemme ei olisi täydellinen ilman sinivalkoista osaamista

Kuten varmaan tässä vaiheessa moni lukijoistamme onkin huomannut, niin maksupalveluntarjoajarintamalla kaikki tähän asti esittelemämme maksupalveluntarjoajat ovat olleet länsinaapuristamme Ruotsista.

Kasinot ilman tiliä kuulostaa hienolta, ruotsalaiset osaavat maksupalvelut ja niitä valvotaan siellä tarkasti…. mutta moni varmaan miettiikin hiljaa mielessään: missä on kotimainen osaaminen? No emmehän me voi kertoa pikakasinoista puhumatta kotimaisen maksupalveluosaamisen konkarista, Eutellerista. Euteller on Suomen Turussa päämajaansa pitävä kotimainen, Suomen finanssivalvonnan valvoma, lisensoima ja sääntelemä maksulaitos joka on toiminut jo vuodesta 2007 lähtien. Kyseessä on siis tämän arvostelun kaikkein pisimpään palveluitaan tarjonnut maksupalveluntarjoaja – omien sanojensa mukaan Euteller onkin käsitellyt yli miljardi euroa asiakkaidensa puolesta. Vaikka monelle kokeneemmalle kasinopelaajalle Euteller onkin tuttu perinteisiltä nettikasinoilta normaalina nopeana verkkopankkimaksutapana, on Euteller julkaissut oman versionsa pikakasinoille tarjottavasta pikamaksutavasta – Euteller Express. Kasinot ilman tiliä onkin siis Eutellerin uusi aluevaltaus, tosin vaikka Euteller onkin yrityksen iällä mitattuna artikkelimme iäkkäin konkari, ei sen tarjoama pikamaksutapa ole vielä noussut aivan yhtä suureen suosioon kuin kilpailijansa Trustly, Brite tai Zimpler. Testasimme kuitenkin Eutellerin pikatoimintoa ja kuten odottaa saattoikin, Euteller suoriutui tehtävästään varsin mallikkaasti.

Käyttöliittymältään Euteller on hyvin samankaltainen – pelaajan tulee ensin valita sellainen kasino ilman tiliä jossa pikamaksutapana on käytössä Euteller Express. Tämän kasinon sivulta sitten pelaajan tulee suunnistaa talletussivulle, missä valittavana on kaksi vaihtoehtoa: talletus tai pelaamisen jatkaminen, mikäli aikaisemmasta talletuksesta on jo aikaa ja pelikassassa se niin sanottu pohjamuna. Ensimmäisellä kerralla Euteller pyytää puhelinnumeroa sekä sähköpostiosoitetta sekä asettamaan henkilökohtaisen PIN-koodin “Euteller-tunnukselle”. Tämä tunnus tulee olemaan kasinon ja pankkisi välissä lisäämässä yhden lisäaskelen turvaa talletuksia tehdessä ja pelaamista jatkaessa. Talletukset ja pelaaminen hoituu jatkossakin verkkopankkitunnuksilla, mutta esim pelaamista jatkaessasi sinun tulee syöttää puhelinnumero, tekstiviestillä saamasi vahvistuskoodi sekä asettamasi pin-koodi kirjautuaksesi sisään pikakasinolle ja jatkaaksesi siitä mihin viimeksi jäit. Loppujen lopuksi kyseessä on todella helppokäyttöinen ja nopea prosessi – pelaajan tulee vain seurata ruudulla näkyviä ohjeita.

Matkapuhelin ja verkkopankkitunnukset kannattaa toki olla lähettyvillä, sillä ilman näitä et pysty tallettamaan Euteller Express -menetelmällä. Kun kyseessä on kasino ilman tiliä ja maksutapana Euteller pääset kokemaan suomalaisen maksupalveluosaamisen kirkkainta huippua ja nauttimaan laatupeleistä. Valitettavasti artikkelin kirjoitushetkellä Euteller Express ei ole käytössä aivan niin monella kasinolla kuin länsinaapurista ponnistavat kilpailijansa, mutta me rahapelialan ammattilaisina voimme todellakin näyttää vihreää valoa ja peukkua ylöspäin Eutellerin pikamaksuvaihtoehdolle – maksut kulkevat mallikkaasti ja vauhdilla, mitäpä muuta sitä voisi odottaa kun pelipaikkana on kasino ilman tiliä.

Kasinot ilman tiliä – kuinka päästä pelaamaan

Kuten aikaisemmin olemme todenneet, kaikki kasinot ilman tiliä toimivat suurin piirtein samalla tavalla. Pelaajan kannalta suurta väliä ei ole sillä, mitä pikamaksumenetelmää kyseinen kasino ilman tiliä pelaajilleen tarjoaa, sillä käytettävyys on kaikilla menetelmillä huippuluokkaa. Olemme kuitenkin tiivistäneet pelkistetysti kunkin maksutavan niin sanotun “pelaajamatkan” kohti talletusta ja sieltä kotiutuksen kautta kotiin. Aloittakaamme artikkelimme ensimmäisestä maksutavasta, Trustlysta. Tämän jälkeen käymme läpi Zimplerin ja Briten – lopuksi koukkaamme kotimaahan Turun kautta esiteltyämme Euteller Express -maksutavan toiminnan.

1. Trustly Pay ‘n Play:

  • Vaihe 1: Valitse kasinot ilman pelitiliä -tarjouslistaltamme mieleisesi kasino ilman pelitiliä. Klikattuasi linkkiä sinut ohjataan pikakasinon sivuille.
  • Vaihe 2: Sivustolta sinun tulee löytää “Pelaa nyt”, “Talleta” tai “Pikatalletus” -teksti. Vaihtoehtoina voi olla jotain muutakin, mutta tarkoitus pysyy samana – sinun tulisi suunnistaa talletussivulle.
  • Vaihe 3: Näppäile haluamasi summa jonka haluat tallettaa. Useimmiten minimitalletus on 20 euroa. Joillakin kasinoilla pystyt tässä vaiheessa myös valitsemaan esimerkiksi ensitalletusbonuksen, mikäli kyseessä on ensimmäinen talletuksesi.
  • Vaihe 4: Valitse listalta se suomalainen pankki, mistä sinulla on verkkopankkitunnukset
  • Vaihe 5: Skannaa annettu QR-koodi puhelimesi kamerasovelluksella/QR-koodilukijalla tai kirjaudu verkkopankkiin tietokoneellasi vihreällä pohjalla olevasta linkistä. Vahvista kirjautuminen esimerkiksi pankkisi ID-sovelluksella.
  • Vaihe 6: Valitse tili jolta haluat tehdä talletuksesi.
  • Vaihe 7: Vahvista maksu ruudun ohjeiden mukaan tarkastettuasi että maksu veloitetaan oikealta tililtä
  • Vaihe 8: Mikäli kyseessä on ensimmäinen Trustly-talletuksesi kyseiselle kasinolle, Trustly vahvistaa tässä vaiheessa henkilöllisyytesi verkkopankin kautta.
  • Vaihe 9: Vahvista maksu. Kasino todennäköisesti pyytää sinulta vielä puhelinnumeroa, sähköpostiosoitetta sekä vahvistuksen siitä että olet lukenut ja ymmärtänyt käyttöehdot.
  • Vaihe 10: Onneksi olkoon – nyt olkoon pelionni kanssasi!

2. Zimpler Go:

  • Vaihe 1: Valitse kasinot ilman tiliä -listaltamme jokin huikeista pikakasinoista
  • Vaihe 2: Suuntaa kasinon talletussivulle – useimmiten tämä on korostettu ja täten prosessi tehty helposti
  • Vaihe 3: Näppäile haluamasi talletussumma
  • Vaihe 4: Vahvista henkilöllisyys ja maksu (myös maksutili) seuraten ruudulla näkyviä ohjeita. Tarvitset tähän oman pankkisi maksunvahvistamiseen tarvittavaa välinettä, kuten esim. koodisovelluksen tai ID-sovelluksen.
  • Vaihe 5: Talletus on tehty. Kasino todennäköisesti pyytää sinulta vielä puhelinnumeroa, sähköpostiosoitetta sekä vahvistusta sääntöjen ja ehtojen lukemisesta.

3. Brite:

  • Vaihe 1: Valitse kasinot ilman tiliä -listaltamme kasino jossa maksutapana on Brite
  • Vaihe 2: Suuntaa kasinon talletussivulle – useimmiten tämä sivu on erikseen merkattu esim. “Talleta” tai “Pelaa nyt” -tekstein.
  • Vaihe 3: Syötä haluamasi talletussumma (tosin huomioi minimitalletus)
  • Vaihe 4: Sinun pitäisi nyt nähdä lista pankkien logoista edessäsi. Valitse sieltä oma pankkisi minkä pankkitililtä tulet talletuksen suorittamaan.
  • Vaihe 5: Sinut ohjataan nyt verkkopankkiisi suorittamaan talletus loppuun. Täällä voit myös valita miltä tililtä veloitus tehdään. Seuraa ruudun ohjeita ja siirry eteenpäin kuten on tarkoitus.
  • Vaihe 6: Maksun mentyä läpi sinut ohjataan takaisin nettikasinolle. Todennäköisesti joudut ennen peliä ilmoittamaan sähköpostiosoitteesi ja hyväksymään käyttöehdot.

4. Euteller Express:

  • Vaihe 1: Tuttuun tyyliin, valitse kasinot ilman tiliä -listaltamme sinulle mieleinen kasino ilman tiliä jossa talletustapana on Euteller Express.
  • Vaihe 2: Klikkaa “Talleta” (toinen vaihtoehto on “Pelaa nyt”)
  • Vaihe 3: Syötä talletettava summa – kiinnitäthän tässä vaiheessa huomiota mahdolliseen minimitalletussummaan
  • Vaihe 4: Napauta “Siirry Eutelleriin”
  • Vaihe 5: Syötä matkapuhelinnumerosi ja siirry seuraavalle sivulle
  • Vaihe 6: Syötä tekstiviestitse saamasi vahvistuskoodi ja siirry seuraavalle sivulle
  • Vaihe 7: Mikäli nyt on ensimmäinen kerta kun käytät Euteller Expressia, aseta haluamasi PIN-koodi sekä sähköpostiosoite. Sinun tulee myös hyväksyä Eutellerin käyttöehdot tässä vaiheessa, kuten alalla on normaalistikin tapana.
  • Vaihe 8: Eteesi avautuu henkilöllisyyden varmistus verkkopankin kautta. Valitse oma pankkisi annetulta listalta ja kirjaudu sisään kuten olisit kirjautumassa normaalistikin verkkopankkiisi. Seuraa ruudun ohjeita ja siirry eteenpäin.
  • Vaihe 9: Nyt on vuoro talletuksen vahvistukselle. Valitse pankkisi uudelleen, kirjaudu sisään käyttäen verkkopankkitunnuksiasi ja vahvista maksu käyttäen pankkisi maksunvahvistusmenetelmää, kuten esim. ID-sovellus.
  • Vaihe 10: Onneksi olkoon, olet tehnyt talletuksen onnistuneesti ja hyväksyttyäsi kasinon käyttöehdot ja täytettyäsi mahdolliset lisätiedot olet valmiina nauttimaan kasinopelien jännityksestä!

PS. Ethän sulje talletusikkunaa ennen kuin olet saanut siihen ohjeet – oli kyseessä mikä edellä mainittu maksutapa tahansa!

Kasinot ilman tiliä – mitkä suomalaiset pankit ovat tuettuja maksupalveluntarjoajien toimesta?

Voit huokaista helpotuksesta, kaikki artikkelissa mainitsemamme maksupalveluntarjoajat – Trustly, Zimpler, Brite sekä Euteller tukevat yleisimpiä suomalaisia kuluttajapuolen pankkeja:

  • OP
  • Danske Bank
  • Nordea
  • Säästöpankki
  • POP
  • Aktia
  • OmaSp
  • S-Pankki
  • Ålandsbanken
  • Handelsbanken (Huom! Brite ei hyväksy vielä maksuja Handelsbankenista)

Kuinka kotiutus sujuu kun kyseessä on kasino ilman tiliä?

Kun tämä kysymys tulee sinulle ajankohtaiseksi, on meidän vuoromme onnitella sinua pelivoitoistasi! Kun olet tekemässä nostopyyntöä, suuntaa kasinon nosto/maksu/pelitili-osioon, tämä riippuu täysin kasinosta. Pääsääntönä on se, että sinun tulisi kotiuttaa samalla maksumenetelmällä kuin olet tallettanutkin.

“Puhtaasti” pikakasinoilla – eli casino ilman tiliä mikä ei tarjoa muita maksutapoja kuin vaan yhdentyyppisen pikatalletuksen verkkopankista – tämä on helppoa, sillä muita menetelmiä ei ole tarjolla. On kuitenkin olemassa ns. hybridikasinoita, joissa muitakin menetelmiä on tarjolla. Summa sumarum, mikäli talletit esim. Trustly Pay ‘n Playlla, kannattaa kotiutus ottaa myös samalla menetelmällä viivästysten välttämiseksi.

Sama ohjenuora pätee myös muihin maksutapoihin. Kaikilla menetelmillä kotiutukset ovat pankkitililläsi jopa muutamassa minuutissa kasinon maksuosaston käsiteltyä kotiutuksesi, mutta viivästyksiä saattaa joskus esiintyä. Syitä näihin on esimerkiksi pankkienvälisen rahaliikenteen häiriöt, kansalliset lomapäivät jne. Otathan huomioon että jotkin casinot ilman tiliä asettavat pelaajakohtaisia rajoituksia kotiutuksille: nämä voivat liittyä määrään tai olla liitoksissa mahdollisiin lisäkuluihin kotiutuksen yhteydessä.

Onko kasinot ilman tiliä turvallisia ja luotettavia?

Kaikki listaltamme löytyvät lisensoidut kasinot ilman tiliä ovat turvallisia ja luotettavia. Turvallisuutta ja luotettavuutta tarkastellessa fokus kiinnittyy usein pelilisenssiin. Tänä päivänä useimmat kasinot ilman tiliä ovat Maltan Malta Gaming Authority (MGA):n lisensoimia, mikä tarkoittaa pelaajalle huippu-uutisia, sillä näiltä kasinoilta voitetuista varoista ei tarvitse Suomessa vakituisesti asuvan henkilön maksaa veroa. Toinen yleinen kasinopelien lisenssimaa on Curacao, jossa paikallinen hallitus on delegoinut lisenssien myöntämisen neljälle yksityiselle taholle.

Pääsääntöisesti myös Curacaon lisenssin alla kulkevat kasinot ilman tiliä ovat myöskin turvallisia ja luotettavia, mutta nämä eivät EU:n ulkopuoliselta alueelta tulevina kasinoina ole verovapaita suomalaisilla pelaajille. Curacaon lisenssin alta ponnistaa tänä päivänä moni uusi kasino ilman tiliä ja melko usein niiden tarjoukset on hieman paremmat kuin maltalaisilla serkuillaan. Verovapaus ja eurooppalaiset kuluttajansuojalakikäytännöt on kuitenkin EU:ssa lisensöidyillä kasinoilla mielestämme ehdottoman hieno juttu, mutta tämän asian punnitseminen jää toki pelaajalle itselleen.

Kasinot ilman tiliä… Entäs bonukset?

Moni kasino ilman tiliä tarjoaa pelaajilleen ainakin tervetulaispaketin, usein myös uskollisuusohjelman ja mahdollisesti myös ns. uudelleenlataus/reload-bonuksia tai käteispalautusta. Kannattaakin tarkastaa listaltamme parhaat tarjoukset! Kuten aina bonusten kanssa, luethan ensin säännöt ja ehdot – erityisesti kierrätysvaatimuksiin kannattaa kiinnittää huomiota.

Usein kysytyt kysymykset (UKK):

“Kasino ilman tiliä” tarkoittaa sellaista nettikasinoa missä pelataksesi sinun ei tarvitse luoda itse erillistä pelitiliä, vaan maksut sekä henkilöllisyyden tunnistaminen toimii verkkopankkitunnuksilla. Verkkopankkitalletus ja -tunnistus tulee artikkelin kirjoitushetkellä yhdeltä seuraavista yrityksistä:

  • Trustly Group (Ruotsi)
  • Zimpler AB (Ruotsi)
  • Brite AB (Ruotsi)
  • Euteller Oy (Suomi)

Lisensoidut casinot ilman tiliä on turvallisia ja luotettavia. Maltan MGA-viranomainen on alan kärkeä rahapelilainsäädännössä ja sen valvomisessa, Curacaolta taas ponnistaa moni uudempi casino. Tässä artikkelissa listaamiamme maksupalveluntarjoajia valvovat toimivaltaiset finanssiviranomaiset, Ruotsin Finansinspektionen (Trustly, Zimpler, Brite) sekä Suomen Finanssivalvonta (Euteller).

Mikäli pelaat EU/ETA-alueella lisensoidulla sivustolla (vaikkapa kasinot ilman tiliä -listaltamme), voitot ovat verovapaita. EU:n ulkopuolisilta sivustoilta, kuten esim. Curacaolla lisensoidut kasinot ilman tiliä, eivät ole verovapaita. Näissä tapauksissa pelaajan tulee itse hoitaa verojen maksu.